Pitkästä aikaan ajattelin kirjoitella blogiani. Inspiraatio blogin pitämiseen on ollut kadoksissa luvattoman kauan. Mutta kun olen ajatellut että mitä kertoisin tai kirjoittaisin, ajatus kirjoittamisesta on juuttunut siihen. Tämäpä voikin olla yksi aihe kirjoittaa. Juuttuminen.
Monta kuukautta olen tuntenut juuttuneeni kotiin, töihin, sohvalle ja tietokoneelle. Ja toistuviin arjen asioihin. Juuttuminen, onhan siinä paljon hyvääkin. Päivät soljuvat samaan turvalliseen tapaan, viikot vierii ja kuukaudet vaihtuu. Ei mitään dramaattisia käänteitä eikä tapahtumia. Niin, eikö tätä voi sitten kutsua hyväksi tilanteeksi ? Kyllä voi mutta oma mieli kapinoi ja kaipaa jotain raikastusta. Ärsyttää huomata itsessään välinpitämättömyyttä itseään kohtaan. Lenkit on jääneet tekemättä, sohva ja tietokone ovat vieneet voiton. Se tapahtuu niin salakavalasti ja huomaamatta. Olen myös potenut "paraisahdistusta". Kaupunki tuntuu antaneen sen minkä voi antaa ja kaipaan välillä muihin maisemiin. Mutta eihän mieleni voi olla kanssani samaa mieltä asiasta joka hetki. Jotta mieli pysyisi tasaisen sekavana, tunteet ja tuntemukset muuttuu hetki hetkeltä. Elämästäni puuttuu tällä hetkellä rauhaa. Ja luottamusta. Luottamusta elämään ja tähän hetkeen. Puhumattakaan tulevaisuudesta. Miksei sitten siltä tunnu vaikka järki sanoo että kaikki hyvin ? Olo on levoton ja mielessä pyörii suunnitelmia ja muutoksia. Voimia niiden toteuttamiseen ei vain löydy. Eli onko niin että sittenkin näin on hyvä ?
