What's new ?

Pitkästä aikaan ajattelin kirjoitella blogiani. Inspiraatio blogin pitämiseen on ollut kadoksissa luvattoman kauan. Mutta kun olen ajatellut että mitä kertoisin tai kirjoittaisin, ajatus kirjoittamisesta on juuttunut siihen. Tämäpä voikin olla yksi aihe kirjoittaa. Juuttuminen.

Monta kuukautta olen tuntenut juuttuneeni kotiin, töihin, sohvalle ja tietokoneelle. Ja toistuviin arjen asioihin. Juuttuminen, onhan siinä paljon hyvääkin. Päivät soljuvat samaan turvalliseen tapaan, viikot vierii ja kuukaudet vaihtuu. Ei mitään dramaattisia käänteitä eikä tapahtumia. Niin, eikö tätä voi sitten kutsua hyväksi tilanteeksi ? Kyllä voi mutta oma mieli kapinoi ja kaipaa jotain raikastusta. Ärsyttää huomata itsessään välinpitämättömyyttä itseään kohtaan. Lenkit on jääneet tekemättä, sohva ja tietokone ovat vieneet voiton. Se tapahtuu niin salakavalasti ja huomaamatta. Olen myös potenut "paraisahdistusta". Kaupunki tuntuu antaneen sen minkä voi antaa ja kaipaan välillä muihin maisemiin. Mutta eihän mieleni voi olla kanssani samaa mieltä asiasta joka hetki. Jotta mieli pysyisi tasaisen sekavana, tunteet ja tuntemukset muuttuu hetki hetkeltä. Elämästäni puuttuu tällä hetkellä rauhaa. Ja luottamusta. Luottamusta elämään ja tähän hetkeen. Puhumattakaan tulevaisuudesta. Miksei sitten siltä tunnu vaikka järki sanoo että kaikki hyvin ? Olo on levoton ja mielessä pyörii suunnitelmia ja muutoksia. Voimia niiden toteuttamiseen ei vain löydy. Eli onko niin että sittenkin näin on hyvä ?

Kolmen pojan äiti

Perheessämme eletään vaihetta, jossa löydän itseni äitinä miettimässä kysymystä, mitä olen tehnyt oikein ja väärin kasvattajana. Murrosikä jyrää kuin aaltona. Kasvun paikka minulle, erityisesti lapsilleni. Vanhin on jo saavuttanut murrosiän ja kolttosiaan kokeillut, keskimmäinen tulee kovalla ryminällä murkuksi ja nuorimmainenkin osoittaa jo että tulee se vielä minullekin. Kärsivällisyyteni on kovalla koetuksella, mutta täytyy sanoa että vaikeuksien kautta olen kasvanut itsekin ja oppinut ymmärtämään lapsiani paremmin. Tosin juuri tällä hetkellä tilanne ei ole kovin helppo yhden lapsistamme kanssa. Olen huomannut että mitä enemmän ymmärrän ja hyväksyn lapsen MYÖS negatiivisia mielipiteitä esim koulua ja opiskelua kohtaan sitä pidemmälle päästään. Antaa sanoa että inhoaa eikä ymmärrä miksi jotain täytyy tehdä, siitä lähtään sitten keskustelemaan syvällisemmin. Erityisesti iloitsen keskusteluista vanhimpani kanssa, jolloin alkutilanne saattaa olla hermojariistävä mutta pienen hetken kuuntelemisella ja keskustelulla tämän miehenalunkin ajatukset saattavat saada uutta suuntaa. Ja tällä en tietenkään tarkoita että tahdon muuttaa hänen mielipiteitään mutta pääsemme ymmärrykseen miksi tiettyjä asioita elämässä vaan täytyy tehdä juuri nyt, vaikka kaikki muu tuntuisikin tärkeämmältä ja tietenkin mukavammalta.
Mietin kyllä usein tiukkaa kasvattajan otettani, mutta siihen mahtuu kyllä myös rakkautta. Tuttuja tunteita varmaan lähes kaikille äideille. Kun ajattelen tulevaa, kolme teini-ikäistä nuortamiestä yhtäaikaa, on hyvä, jos on sitä auktoriteettiakin aikoinaan luonut. Monet päätökset lapsia koskien teen kuitenkin yksin miehen reissatessa koko ajan. Yrittäen myöskin kuunnella, keskustella,antaa aikaa. Tosin aika monet kerrat tulee riittämättömyyden tunne. Silloin, kun voimat ovat vähissä ja kyyneleet eivät ota loppuakseen saan teinipojan kädet ympärilleni. Kiitos, olet ihana poika.

Kaipuu Thaimaahan

Tämän loskan ja lumen keskellä ajatukset palaavat vähän väliä Thaimaahan, jonne matkustimme 2007 tammikuussa. Vaikka oulusta olenkin kotoisin, alkaa tämä talvi jo riittää.
Thaimaa vei minut kyllä mennessään. Olen käynyt myös karibialla, josta pidin myös, mutta Thaimaassa oli kieltämättä sitä jotain. Minähän rakastan thaimaalaista ruokaa. Ja kuten arvata saattaa sehän oli siellä ihan mielettömän hyvää. Tuoksut ja maut, oijoi. Ilmaakaan ei voi moittia. Päivän aurigon jälkeen tuli lämpimän kostea ilta, jolloin kukkien ja puiden tuoksut voimistuivat. Oli ihanaa olla ulkona, nuuhkia tuoksuja ja antaa lämmön hoivata. Mieleen jäi ihana veneretki pienelle kauniille saarelle, jossa snorklasimme. Paikalliset valmistivat siellä myös lounaan runsaiden tuoreiden hedelmien kera. Tämä pikkutyttö joka on kuvassa, ihastui minun kameraani. Hän oli hotellin viereisessä kojussa äitinsä kanssa myymässä vaatteita. Matka oli ihana ja toivon pääseväni joskus uudestaan vielä kokemaan lämmön, tuoksut, maut, rauhan ja levollisuuden joita Thaimaa tarjosi.

Days of wine and roses

Hiihtoloma alkoi tänään. Lapset innoissaan ja myös pettyneitä. Emme mene mihinkään, ollaan kotona. Ei todennäköisesti lasketella eikä reissata. Sopii minulle hyvin. En jaksaisi enkä haluaisi lähteä yhtään mihinkään. Olla vaan. Nukkua luvattoman pitkään, viettää kiireettömiä päiviä ilman aikatauluja. Ei harrastuksi, koulua. Toki käymme varmaan hiihtelemässä vaikka jäällä kaakaotermarin ja pullien kera. Nekin ovat mukavia reissuja, ei aina tarvitse järjestää niin isoja juttuja. Nauttia voi monella eri tapaa, mukavasti ja halvemmalla. Ja muutakin kivaa voi keksiä ja tietenkin yritänkin keksiä hiihtoloman kunniaksi. Mies lähti pariksi viikoksi reissuun joten olemme poikien kanssa keskenämme. Ostin itselleni kimpun ruusuja ja tonkan punaviiniä. Aion kuunnella musiikkia, sulkea silmäni ja uneksia ja haaveilla. Olla vaan. Näin ainakin iltaisin kun talo on jo rauhoittunut, saunomiset saunottu ja pojat vetäytyneet yläkertaan namien ja limsojen kera. Tietty me katsotaan myös olympialaisia. Se onkin kiva kun voi valvoa eikä tarvitse miettiä seuraavaa aamua.My days of wine and roses....

Nothing new

Niin, en ole kirjoitellut pitkään aikaan. Pal


En ole ollut pitkään aikaan bloggailu tuulella. Puhti on hieman poissa ja isot asiat pyörii mielessä. Ei, en ole murheissani tai surullinen, odottelen vain jotain käännekohtaa elämässäni. Tuleeko sitä vai ei, sitä on mahdotonta sanoa. Ja jos se tulee, otan sen vastaan. Ja sen kanssa sitten elän. Olen hieman hermostunut ja poissaoleva, pää on kuin puurokattila. Tekee hyvää käydä välillä vähän ulkoilemassa, kuten tänään kun nappasin nämä kuvat. Sinisessä hetkessä.

Had a bad day....

Tänään oli aika hankala päivä. Se alkoi sillä että nukuin pommiin ja Olli myöhästy tunnin tanssiharjoituksista ja sai toruja opettajaltaan vaikka minä tarjouduin syylliseksi. Poika oli allapäin ja minä harmistuin opettajan nuhteista. Olli on ollut kuitenkin aina harjoituksissa kun on vaan päässyt eli ei ole ollut sairaana. Tästä alkoi sitten huonontuulen vyöry ja se paisui ja paisui. Rähjäsin kaikille kaikesta, siis lähinnä lapsille. Lähinnä olin itselleni vihainen etten saa kotitöitä tehtyä ja paikat rempsottaa. Pitäisi taas revetä sataan lääniin ja voimia ei oikein löydy. Pattiin otti myös se ettei lapset hoida sovittuja kotiaskareitaan. Väsyttää sanoa aina samasta asiasta, kuulostaa varmaan tutulta. Kiukuissani keksin sitten rangaistuksia ja julistin ne käytäntöön heti. Hah, hah, ettepä saa sitä jos ette hoida hommianne ! Olo päättyi itkuun ja parkuun omalta osaltani. Nyyhkytän ja kiroan enkä ihan tiedä mitä. Olo on kurja. En ole kovin ylpeä itsestäni. Olisin ollut valmis lähtemään keskelle ei mitään pieneen mökkiin, seurana kirves halkojen hakkuuseen ja lämmitystä odottava sauna. Kynttilät ja hiljaisuus. Mutta kävelin merenrantaan kamera seuranani. Tartuin hetkeen, omaan pieneen hetkeen.

Feeling hot !

Tänään iski taas hirveä himo hotimpaan ruokaan. Kinkku ja laatikot pursus jo ulos ja sai voimaan suurinpiirtein pahoin. Tykkään muutenkin mausteisesta ruuasta, kuten thaimaalaisesta, intialaisesta ja tietty meksikolaisesta. Mikä mukavinta, koska paikallinen ravintolatarjonta ei täytä noita toiveita, muita kylläkin, niin olen opetellut itse tekemään joitain juttuja. Kuten kuvasta näkyy niin rakastan valkosipulia. Joskus sitä on laitettava kokonainen sipuli, kuten tänään tein. Ruoka oli itseväsätty meksikolaistyyppinen kanajuttu. Aloitin noilla aineksilla. Papuja, kanaa, chiliä, maissia, tomaattimurskaa, sipulia ja mausteita. Kanan maustoin burritomausteseoksella ja sitten koko homma uuniin. Helppoa ja todella hyvää.
Olen myös armoton nachojen ja salsan ystävä. Niiden kanssa vaan pitää vähän malttaa, kaloreita kun on kiitettävästi. Ja kyytipojaksi vaikkapa Sol-olutta. Yksi herkuistani on myös jos valkosipulista puhutaan niin uunissa paahdettu valkosipuli. Valkosipuli halkaistaan kokonaisena kuorineen, öljyä pintaan ja uuniin kunnes kynnet ovat pehmenneet. Mums ja mums, maistuu monen kanssa. Kuten olen aiemmin jo kertonut, nautin ruuanlaitosta suunnattomasti. En tykkää erityisemmin leipoa, toki korvapuustit tuppaa onnistumaan kyllä hyvin :) Sekä tietysti oma ihana suklaakakkuni, jota vien joskus tuliaisiksi. Tervetuloa syömään kanssani, mitä saisi olla ?