Ajattelin vähän kertoa asioista, jotka täällä kuuluvat ikäänkuin tapoihin mutta suomessa tuskin näitä harrastetaan.
Ensimmäinen asia jonka kaikki tietää niin on siesta. Itse alan vasta nyt siihen tottua eli muistaa sen. Espanjalaiset kaupat sulkevat ovensa klo 14-17.00. Parkkeeraus on ilmaista siestan ajan.
Parkkeerauksesta sen verran että jos onnistuu saamaan parkkisakot, itse saanut kaksi kertaa, niin joudut pulittamaan 60 euroa.Mutta. Täällä tunnetaan sana armo. Voit päästä pälkähästä jos maksat 6 euroa ja pistät kuitin sakon mukana tulleeseen kuoreen ja pudotat sen pysäköintipömpelin luukkuun. Hienoa, eikö totta ?
Suukottelu. Täällä suukotellaan tervehdykseksi kuten varmaan tiedättekin tutut ja tuntemattomat. Minulle se ei tuota vaikeuksia mutta aluksi en muistanut kuinka tervehditään ja ojensin kättä. Täällä suukottaa lapset, nuoret ja vanhat. Jopa putkimies joka vaihtoi pari putkenpätkää meillä tänään suukotti minut lähtiessään :) Minusta on ihanaa ettei ihmiset pelkää koskettaa toista. Erittäin kaunis tapa.
Hassu sattuma joka sattui joulun alla oli kun menimme markettiin. Siellä oli ilmaisia viinanmaistajaisia. Likööriä, skumppaa, vodkaa. Viattomasti huitaisin juoman alas ja toisenkin ja mies ajoi kotiin.
Maassa maan tavalla. Olen kovasti mieltynyt tähän maahan. Kiirettä ei saa olla ja aina pitää joustaa. Toki joskus voisi jotkut asiat mennä sujuvammin.... ;) Mutta ihmiset ovat ystävällisiä ja selvästi ylpeitä kansalaisuudestaan. He kävelevät selkä suorassa raivaten omaa tietään. Joitakin tämä saattaa ärsyttää mutta se kuuluu heidän luonteeseen. Aluksi pidin heitä vähän röyhkeinä, mitä he ehkä vähän ovatkin, mutta loppujen lopuksi he ovat sydämellisiä. Toki temperamenttia löytyy, sen huomaa monissa tilanteissa. Espanjalaiset ovat enimmäkseen todella kärsivällisiä mutta annas olla kun autojono pysähtyy. Tööttäyskonsertti alkaa vaikka jokainen tietää ettei se mitään hyödytä. Mutta täytyyhän sitä nyt töötätä. On myös hauska huomata miesten hölmistyneet ilmeet jos päästän heidät jonon ohi. Ensin hölmistynyt ja sitten hurmaava hymy ja vilkutus. Täällä kun naiset ovat aika tavalla etusijalla aina....
Parkkeeraussäännötkin poikkeavat aika tavalla suomalaisista. Pahimmassa tapauksessa se hinataan pois mutta useimmiten autoja näkee mitä kummallisimmassa paikassa. Ja tietenkin lähes jokaisessa autossa on jonkin näköinen lommo. Olen nähnyt muutamana auton jossa ei ole mitään lommoa.Hassuin paikka muuten mihin täällä autoja on parkkeerattu on liikenneympyrä...kukaan ei reagoinut kummemmin kuin ajoi nätisti kiertäen auton ohi. Ihana maa tämä on, ainoa mikä stressaa on tuo turvattomuus. Ryöstöt on lisääntyneet lamana myötä, käsilaukkuja viedään enemmän kuin koskaan. Eikä auta vaikka pidät siitä kiinni, niistä vedetään joko hihnat poikki tai pohja auki. En itse koskaan kulje laukun kanssa ja kaikki sujunu hyvin. Tervetuloa tutustumaan espanjalaiseen arkeen tänne meille !
Kävin tänään ensimmäistä kertaa vähän shoppailemassa. no, en nyt ihan vähän mutta sain kyllä nämä kaikki tosi edullisesti. El Cortessa oli kymmeniä poistotelineitä ja tämä tyttö sukelsi sekaan. Olin hurmiossa. En ole pitkään aikaan ostanut mitään, paitsi nyt Amerikasta muutaman jutun mut sehän nyt kuuluu asiaan :) Tein mielestäni kivoja löytöjä, villapaita, mekko, paitoja, kengät. Täkäläiset vaatteet ovat minusta suloisen naisellisia. Paikalliset naisethan ja miehet, pukeutuvat viimeisen päälle. Aina. Samoin hiukset ovat aina laitettu ja kengissä on aina korot. Heitä on ilo katsella, olen varmaan aika kauhistus tuolla kadulla heidän mielestään tukka ponnarilla, lenkkarit viuhuen ja rähmät silmissä. En nyt välttämättä jaksa tälläytyä joka päivä....Mutta totta, kauniita ihmisiä on kiva katsella. Kadehdin kyllä näiden naisten ihania hiuksia. Itse hiirunharmaana ottaisin mielelläni tuollaiset pitkät, tummat ja paksut hiukset. Mutta, erilaisuus on valttia. On myös kiva erottua joukosta pohjoismaalaisena :) Paraislaisena Minnana. Ja muuten, sain nuo kaikki vaatteet + kengät hintaan 90 e...
Nuorimmaisemme järjesti eilen illalla taas vähän showta. Hän saa kyllä äitinsä nauramaan, ja jopa veljensä. Pitkään tuhnattuaan makuuhuoneessamme hän saapui "Blues Brothers"- look yllään ja pisti vähän showta pystyyn. Mieleeni palautui kieltämättä oma lapsuuteni, ellen ihan väärin muista ? Kun meille tuli vieraita, minulla oli pakonomainen tarve esiintyä. Varsinkin jos isot siskot saivat vieraita, innostuin yli äyräiden. Kiehnasin ja pelleilin ja jos en muuta showta keksinyt niin ainakin vääntelin naamatauluani niin paljon kuin sitä sai väännettyä. Jotkut vieraat jaksoivatkin nauraa, mikä minua ilahdutti suuresti, mutta ymmärrän täysin että isot siskoseni häpesivät varmaan silmänsä päästä. Olin varmaan todella rasittava. Ja kun mukana oli vielä pikkusiskon suuri uteliaisuus, että mistä puhutaan ja mitä tehdään, mitta oli täysi. Siskoni keksivätkin tunkea avaimenreikään paperia etten pystynyt tirkistelemään. Mutta kun poikakaverit tulivat kylään, kiusaus oli liian suuri. Koputin, jos muistin, ovelle, tempaisten sen samantien auki ja kysyin viattomasti: "Onko täällä saksia" ? Sakset kun olivat aina hukassa kun meillä oli siskojen poikakaverit kylässä. Ja olin tosi tyytyväinen kun sain moikata poikia. Kunnes tuli siskolta selkäsauna tai kutitusta minuuttitolkulla putkeen !
Heräsin myrskyävän yön jälkeen. Koko yön oli ukkostanut ja tuuli raivonnut. Normi aamu, aamupalat, lapset kouluun ja töiden kimppuun. Oli kiire päivä, työt piti saada tehtyä, Antti lentää tänään Suomeen ja sieltä Ruotsiin viikoksi. Olo oli kuitenkin hyvä stressistä huolimatta, mieli iloinen ja reipas. Sitten soi puhelin, se oli koulusta. Olli oli kaatunut ja lyönyt päänsä. "voi huonosti ja näköhäiriöitä.ambulanssi on tulossa" Pyysin jos mahdollista että odottaisivat meitä. Olin tietysti hysteerinen ja ajoimme koulun pihaan. Olli tuotiin ambulanssiin ja minä hyppäsin mukaan. Poika nuokku ja yritin pitää häntä hereillä. Pistin käteni ristiin, "eihän tässä voi huonosti käydä, eihän " Pääsimme perille, Olli oli sekoittunut toiseen potilaaseen. Minulta tivattiin tietoja hänen diabeteksestaan. Espanjaksi. Siellä kun ei taaskaan puhuttu englanti. "no diabetes, no." onneksi paikalla oli suomalainen, espanjaa puhuva henkilö, joka selvitti tilanteen. diabetespotilas tuli perässä toisella ambulanssilla. No, Ollille tehtiin pään tietokonekuvaus. Kaikki kunnossa. Olo alkoi vähän parantua, näkö oli palannut ennalleen. Kotiinlähtölupa, tarkkailla pitää ja ottaa rauhallisesti. Että olinko huojentunut, no huh ! Olen melko huono tilanteissa kun lapsilla on joku vakavasti hätänä. Menetän helposti otteeni ja rauhallisuuteni. Mutta tänään pysyin yllättävän rauhallisena, johtui varmaan myös siitä että Antti oli paikalla. Se kun on aika harvinaista että on toinen puolisko paikalla kun jotain ikävää sattuu. Vaikeaa minulle, mutta erityisen vaikeaa Antille olla kaukana poissa.
Tällä hetkellä kaikki hyvin, poika kattelee telkkaria ja söikin ihan hyvin.Kyllä on taas yksi syy lisää olla valtavan kiitollinen. Kiitollinen terveydestä, lapsista, puolisosta ja tavallisesta arkipäivästä. Ja ystävistä jotka muistivat meitä.
