Suuri säikähdys

Heräsin myrskyävän yön jälkeen. Koko yön oli ukkostanut ja tuuli raivonnut. Normi aamu, aamupalat, lapset kouluun ja töiden kimppuun. Oli kiire päivä, työt piti saada tehtyä, Antti lentää tänään Suomeen ja sieltä Ruotsiin viikoksi. Olo oli kuitenkin hyvä stressistä huolimatta, mieli iloinen ja reipas. Sitten soi puhelin, se oli koulusta. Olli oli kaatunut ja lyönyt päänsä. "voi huonosti ja näköhäiriöitä.ambulanssi on tulossa" Pyysin jos mahdollista että odottaisivat meitä. Olin tietysti hysteerinen ja ajoimme koulun pihaan. Olli tuotiin ambulanssiin ja minä hyppäsin mukaan. Poika nuokku ja yritin pitää häntä hereillä. Pistin käteni ristiin, "eihän tässä voi huonosti käydä, eihän " Pääsimme perille, Olli oli sekoittunut toiseen potilaaseen. Minulta tivattiin tietoja hänen diabeteksestaan. Espanjaksi. Siellä kun ei taaskaan puhuttu englanti. "no diabetes, no." onneksi paikalla oli suomalainen, espanjaa puhuva henkilö, joka selvitti tilanteen. diabetespotilas tuli perässä toisella ambulanssilla. No, Ollille tehtiin pään tietokonekuvaus. Kaikki kunnossa. Olo alkoi vähän parantua, näkö oli palannut ennalleen. Kotiinlähtölupa, tarkkailla pitää ja ottaa rauhallisesti. Että olinko huojentunut, no huh ! Olen melko huono tilanteissa kun lapsilla on joku vakavasti hätänä. Menetän helposti otteeni ja rauhallisuuteni. Mutta tänään pysyin yllättävän rauhallisena, johtui varmaan myös siitä että Antti oli paikalla. Se kun on aika harvinaista että on toinen puolisko paikalla kun jotain ikävää sattuu. Vaikeaa minulle, mutta erityisen vaikeaa Antille olla kaukana poissa.
Tällä hetkellä kaikki hyvin, poika kattelee telkkaria ja söikin ihan hyvin.Kyllä on taas yksi syy lisää olla valtavan kiitollinen. Kiitollinen terveydestä, lapsista, puolisosta ja tavallisesta arkipäivästä. Ja ystävistä jotka muistivat meitä.