Rohkeutta olla heikko

Kun vein kirpputoripöydälleni lisää vaatteita ja kirjoja, otin pienen hetken ja kiertelin myös muiden pöytiä. Löysin kaksi ihanaa Jaska Jokusen kirjaa, jossa Schulz kertoi jokaisen sarjakuvan alussa miten kyseinen sarjakuva liittyi hänen elämänkokemukseensa. Jutut olivat vähintään yhtä hellyyttäviä kuin sarjakuvat itse.
Olen aina rakastanut Jaska Jokusta. Pientä pyöreäpäistä poikaa, joka miettii maailmanmenoa ja sitä miksi hän ei ole kuin muut. Sitä miksi hän ei onnistu, miksei hän saa valentine-päivän kortteja, miksei hän ole hyvä baseballissa. Ja varsinkin sitä, miten hän saisi sanottua pienelle punatukkaiselle tytölle hei. Niin hellyyttävä, kaikkine puuttuvine vahvuuksineen. Vahvuuksineen, joita hänellä on enemmän kuin monella muilla.
Mietin tänään myös omia heikkouksiani, jälleen kerran. Ja vahvuuksiani, niitäkin löysin muutaman. Toivoisin vahvuuksiini kuuluvan empatian, inhimillisyyden, epäitsekkyyden,kyvyn hyväksyä heikkoudet, itsessäni ja muissa, vilpittömyyden. Monesthan me erehdymme leimaamaan muut jo sen perusteella että hän on inhimillinen. Eli juuri sellainen, joka tekee virheitä ja on ihan oma itsensä miettimättä sitä mitä muut siitä pitää. Haluamatta tai ymmärtämättä sitä ettei muut sitä ihan "arvosta". Arvostushan lähtee nykyään helposti siitä mitä joku voi meille antaa ja mitä hyötyä tästä "ystävyydestä" voisi minulle olla. Olisi tärkeää arvostaa toisessa myös kykyä olla vilpitön. Minä ainakin ihailen ihmisiä jotka tunnustavat suoraan ettei heillä ole hajuakaan asiasta mistä "kaikki" tietävät kaiken ja vieläpä monesti nauraa itselleen. Tällaiset ihmiset on rakastettavia ja rohkeita, ja kadehdin heidän rohkeuttaan. Niin monesti on sortunut muka tietämään asiasta tietämättä siitä yhtään mitään. Ei ole rohkeus riitänyt sanomaan että en ole koskaan kuullutkaan. Kait se tämäkin jonkun sortin inhimillisyyttä sitten on...kuten sekin kuinka punatukkainen tyttö puree kynäänsä....

Ihmettelee....

...että lukeekohan tätä blogia koskaan kukaan... ?

Vuosi sitten....

...pakkailin tavaroita Espanjaan muuttoa varten ja pois taloremontin tieltä. Nyt on Espanja takana ja talo pientä pihafiksausta vaille valmis. Enpä olisi uskonut että joskus todellakin tämä kaikki toteutuu. Varsinkaan tämä koti, joka meillä nyt on. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Pihasta tuli todella kaunis ja kiva, sillä on nyt paljon enemmän käyttöä kuin ennen. Sisälle saatiin tarvitsemaamme tilaa ja keittiöunelmani toteutui. Laitan kuvia talosta ja pihasta hieman myöhemmin tulemaan.
Mies on yhä Alaskassa ja palaa viikon kuluttua. Olen hoidellut yhtä sun toista asiaa, auton huoltoa, joulukiertuetta (tehnyt lehtimainokset, lähettänyt 84 mainoskirjettä sähköpostina, postittanut konserttilippuja, varannut ensivuoden joulukiertueen konserttisalit), pihan suuunnittelua, fiksaillut kirpputoria, taistellut tukkeutuneen viemärin kanssa, hoitanut sairasta lasta, polkaissut kkky:n käyntiin hallituksen kanssa, ilmoittanut breikkaajamme musikaaliin, leiponut mustikkapiirakoita, kerännyt luumuja ja omenoita, sekä tietenkin muut arjen askareet kuten ruuanlaitto, pyykinpesu ym, ym. Ja tietenkin, käynyt Sportsgymillä ja kävelyllä, sauvojen kanssa ja ilman. Energiaa on valtavasti ja loikin kuin kani paikasta toiseen. Tekemisen vimma on valtava. Se täytyy nyt hyödyntää, ainakin töiden osalta, kun myyn joulukonsertteja. Tällä vimmalla vois saada jotain jo aikaiseksikin :)

Kävelyllä

Lähdin sunnuntai-iltana kävelylle kamerani kanssa. Ilma oli todella kaunis, aurinko paistoi ja oli lämmintä. Tuuli puhalsi melko puhisten, tuodessaan mukana aavistuksen syksyn tuoksuja. Mieli lepäsi. Nuuhkin ilmaa ja pysähdyin välillä merenrantaan istumaan ja katselin aaltoja ja kimmeltävää merta. Niin kaunista. Olo oli todella hyvä.
Olo on hyvä tälläkin hetkellä. Olen ollut pari päivää auttamassa ystäviäni ja olen saanut aloitettua liikunnan. Olin maanantaina naisten kuntopiirissä ja samalla hankin vuoden kortin kuntosalille, jossa voi harrastaa myös monenlaista jumppaa, tanssia ym. Olen tosi iloinen tästä hankinnasta ja aion käyttää korttia ahkerasti :)

What goes up, must come down

Ihana Tyrsky ! Ei ollenkaan tyrskyisä, vauhdikas ja mukavan pehmeä.

Tottakai ajamaan autoilla ! Kyllä miehet virnuili ku mammat ajo !



Tornado, my tornado ! Niin ihanan kamala !

Ja taas mentiin !

Iki-ihana ketjukaruselli !


Äitini tuli meille kylään. Viikon kotona puuhailun jälkeen päätimme yllättää lapset ja viedä heidät Särkänniemeen. Sain halvan hotellipaketin joka tarjosi myös rannekkeet edullisesti. Kiva, ei tarvinnut lähtä ajamaan takaisin samana iltana.
Ja kyllä meillä oli hauskaa. Lapset menivät omia teitään ja minä lähdin äitini kanssa. Ajattelin että tuleekohan tästä rauhallinen laitekierros, äidilläni kun on ikää 71 vuotta. Mutta eipäs tullut. Äitinihän lähti kanssani joka paikkaan, Tornadoa myöten. Hän sai kunnon läpyjä nuorisolta jotka silminnähden ihailivat äitini hurjapäisyyttä.
Olen itse aina ollut suuri huvipuisto-fani. Kaikkea on täytynyt kokeilla vaikka on kuinka pelottanut. Ja loppujen lopuksi olen nauttinut tyhmänrohkeasta päästäni. Kokeilunihan ei ole rajoittuneet pelkästään huvipuistoon, parikymppisenä hyppäsin muutaman kerran laskuvarjolla. Vanhemmilleni en tietenkään asiasta kertonut, kävin salaa kurssin ja hyppäsin salaa. Se oli helppo salata koska asuin jo omillani. Kokemus oli todella hieno. Kun ensimmäistä kertaa leijailin varjoni varassa taivaalla, liikutuksen kyyneleet valui virtanaan. Niin kaunista oli olla maan ja taivaan välillä. Enää en taida laskuvarjoilla mutta huvipuistoissa taidan käydä ainakin 71 vuotiaaksi...

Reippahasti käypi askeleet !

Nyt riitti plösöily ! Olen lopen kyllästynyt tähän jumittumiseen. Täytyy keksiä jotain virikkeitä, muuten pää sekoaa. Kesäkilot painaa ja vaatteet puristaa. Jätin hyvästit mussutuksille ja oluelle (lukuunottamatta saunaolutta). Se näyttää tehoavan. Olo on jo paljon parempi, vatsakin kiittää. Kuten moni tietää vatsani on oikukas, laktoosi-intoleranssin lisäksi vatsa oikuttelee mitä milloinkin. Jos liikkuminen jää, kaikki tyssää. Muutenkin huomaan painavani vain töitä, juoksevani kaupassa, laittavani ruokaa, höyryäväni piharemontin parissa ja hoitelevani sitä sun tätä. Elämäni kun on liki yksinhuoltajan veroista. Olen unohtanut itseni ja se kostautui mielialan laskulla. Tajusin että myös minä tarvitsen hoitoa ja huolenpitoa. Ja kukas sitä paremmin minulle suokaan kuin minä itse.
Niinpä päätin sitten ottaa itseäni niskasta kiinni. Unohdin vaihtoehdon B eli pillerit. Mieliala olisi kiva saada kohoamaan muulla konstilla. Joten päätin ilmoittautua Sportsgymille naisten kuntopiiriin ja Bailatinoon. Ja jos suinkin ehdin ja jaksan, haluaisin rueta lukemaan espanjaa. Mutta liikaa ei saa olla ettei harrastuksistakin tulisi stressiä. Pelkkä ajatuskin omista hetkistä kuntoilun parissa nostattaa suupieliä. En ole oikein koskaan harrastanut mitään, mitä nyt joskus vatsatanssia ja laskuvarjohyppelyä. Nyt on sen aika, minä tarvitsen tätä nyt. Juuri nyt.

3 pojan äidin onnea !

Terveiset nokkospuskasta !

Huh, huh ! Viikonloppu oli taas aika vilkas, hieman tavanomaista vilkkaampi. Olen käyttänyt reilusti aikaani jälleen yrittäessäni takoa pojille elämänohjeita. Nyt kun he menevät ominpäin vähän joka paikkaan, olen vannottanut että sovittuja sääntöjä noudatetaan. Pakkohan se on päästää irti ja koittaa luottaa. Mutta ei voi mitään että raivostuttaa kun hölmöillään oikein olan takaa. En voi sanoa että olisin itse ollut mitenkään rauhallinen, olin oikea rämäpää. Aina jostakin paikasta joku paikka auki ja verta tuli. Mutta sitä enemmän vannotan poikia noudattaan sovittuja sääntöjä. Tottakai jotain täytyy vähän kokeilla mutta välillä menee todella överiksi. Itsensä hillitseminen on silloin todella vaikeaa ja todella harvoin se minulta valitettavasti onnistuu. Mutta aina ei tarvitse onnistuakaan, ihminen se on äitikin eikä aina tarvitse jaksaa.
Nuorimmaisemme kävelee unissaan ja oli yksi yö Kankurinkadulla bokserit jalassa kello 3. Viime yönä hän sitten hortoili vaatteet päällä neljän maissa ympäri kotia. Vein hänet sänkyyn enkä uskaltanut nukkua. Pelkään että hän karkaa taas ulos. Virittelen jotain juttua ulko-oveen ettei siitä mentäs noin vaan. Tänään hän oli sitten päättänyt uida Bläsnäsistä Norrbyhyn, satoja metrejä. Välissä väylä, josta veneet vetää tuhatta ja sataa. Teki mieli suoraan sanottuna antaa korville. Nyt ollaan viikko arestissa. Keskimmäisemme sitten sukelsi nokkospuskaan. Käsi oli aika karmean näköinen. Poika kun on muutenkin kovin allerginen, sai sitten aika kovat reaktiot. No, tämmöistä tällä erää, ei tämä siitä pahimmasta päästä mutta saa kyllä äidin sydämen komppaamaan välillä aika lujaa...