Tänään oli aika hankala päivä. Se alkoi sillä että nukuin pommiin ja Olli myöhästy tunnin tanssiharjoituksista ja sai toruja opettajaltaan vaikka minä tarjouduin syylliseksi. Poika oli allapäin ja minä harmistuin opettajan nuhteista. Olli on ollut kuitenkin aina harjoituksissa kun on vaan päässyt eli ei ole ollut sairaana. Tästä alkoi sitten huonontuulen vyöry ja se paisui ja paisui. Rähjäsin kaikille kaikesta, siis lähinnä lapsille. Lähinnä olin itselleni vihainen etten saa kotitöitä tehtyä ja paikat rempsottaa. Pitäisi taas revetä sataan lääniin ja voimia ei oikein löydy. Pattiin otti myös se ettei lapset hoida sovittuja kotiaskareitaan. Väsyttää sanoa aina samasta asiasta, kuulostaa varmaan tutulta. Kiukuissani keksin sitten rangaistuksia ja julistin ne käytäntöön heti. Hah, hah, ettepä saa sitä jos ette hoida hommianne ! Olo päättyi itkuun ja parkuun omalta osaltani. Nyyhkytän ja kiroan enkä ihan tiedä mitä. Olo on kurja. En ole kovin ylpeä itsestäni. Olisin ollut valmis lähtemään keskelle ei mitään pieneen mökkiin, seurana kirves halkojen hakkuuseen ja lämmitystä odottava sauna. Kynttilät ja hiljaisuus. Mutta kävelin merenrantaan kamera seuranani. Tartuin hetkeen, omaan pieneen hetkeen.
