Ei ole omena kauas puusta pudonnut....

Nuorimmaisemme järjesti eilen illalla taas vähän showta. Hän saa kyllä äitinsä nauramaan, ja jopa veljensä. Pitkään tuhnattuaan makuuhuoneessamme hän saapui "Blues Brothers"- look yllään ja pisti vähän showta pystyyn. Mieleeni palautui kieltämättä oma lapsuuteni, ellen ihan väärin muista ? Kun meille tuli vieraita, minulla oli pakonomainen tarve esiintyä. Varsinkin jos isot siskot saivat vieraita, innostuin yli äyräiden. Kiehnasin ja pelleilin ja jos en muuta showta keksinyt niin ainakin vääntelin naamatauluani niin paljon kuin sitä sai väännettyä. Jotkut vieraat jaksoivatkin nauraa, mikä minua ilahdutti suuresti, mutta ymmärrän täysin että isot siskoseni häpesivät varmaan silmänsä päästä. Olin varmaan todella rasittava. Ja kun mukana oli vielä pikkusiskon suuri uteliaisuus, että mistä puhutaan ja mitä tehdään, mitta oli täysi. Siskoni keksivätkin tunkea avaimenreikään paperia etten pystynyt tirkistelemään. Mutta kun poikakaverit tulivat kylään, kiusaus oli liian suuri. Koputin, jos muistin, ovelle, tempaisten sen samantien auki ja kysyin viattomasti: "Onko täällä saksia" ? Sakset kun olivat aina hukassa kun meillä oli siskojen poikakaverit kylässä. Ja olin tosi tyytyväinen kun sain moikata poikia. Kunnes tuli siskolta selkäsauna tai kutitusta minuuttitolkulla putkeen !

IHANA PÄIVÄ !

Kevätsesonki on alkamassa...

Olli toipuu...


ja freesiat tuoksuu..!

Mikä ihana päivä ! Heräsin reippaana, kyllä, herättelin lapset ja lähdettiin kouluun. Taivas oli pilvetön, ilma oli lämmin. Huomasin, että alakerran ravintolamme on avannut ovensa ja tuonut aurinkotuolit rannalle. KEVÄT TULEE, IHANAA !! Hyvä kun maltoin kävellä kotiin kun vein pojat kouluun. Teki mieli visertää ja pomppia ! Kasvot olikin hervottomassa virneessä ja sain kyllä hymyjä takaisin. Muutkin olivat kai heränneet kevään tuloon ! Lämmintä on luvattu koko viikoksi 20 astetta ja aurinkoista. Freesiat tuoksuu pöydällä ja olo on todella ihana. Ihanaa kevään odotusta sinnekin !

Suuri säikähdys

Heräsin myrskyävän yön jälkeen. Koko yön oli ukkostanut ja tuuli raivonnut. Normi aamu, aamupalat, lapset kouluun ja töiden kimppuun. Oli kiire päivä, työt piti saada tehtyä, Antti lentää tänään Suomeen ja sieltä Ruotsiin viikoksi. Olo oli kuitenkin hyvä stressistä huolimatta, mieli iloinen ja reipas. Sitten soi puhelin, se oli koulusta. Olli oli kaatunut ja lyönyt päänsä. "voi huonosti ja näköhäiriöitä.ambulanssi on tulossa" Pyysin jos mahdollista että odottaisivat meitä. Olin tietysti hysteerinen ja ajoimme koulun pihaan. Olli tuotiin ambulanssiin ja minä hyppäsin mukaan. Poika nuokku ja yritin pitää häntä hereillä. Pistin käteni ristiin, "eihän tässä voi huonosti käydä, eihän " Pääsimme perille, Olli oli sekoittunut toiseen potilaaseen. Minulta tivattiin tietoja hänen diabeteksestaan. Espanjaksi. Siellä kun ei taaskaan puhuttu englanti. "no diabetes, no." onneksi paikalla oli suomalainen, espanjaa puhuva henkilö, joka selvitti tilanteen. diabetespotilas tuli perässä toisella ambulanssilla. No, Ollille tehtiin pään tietokonekuvaus. Kaikki kunnossa. Olo alkoi vähän parantua, näkö oli palannut ennalleen. Kotiinlähtölupa, tarkkailla pitää ja ottaa rauhallisesti. Että olinko huojentunut, no huh ! Olen melko huono tilanteissa kun lapsilla on joku vakavasti hätänä. Menetän helposti otteeni ja rauhallisuuteni. Mutta tänään pysyin yllättävän rauhallisena, johtui varmaan myös siitä että Antti oli paikalla. Se kun on aika harvinaista että on toinen puolisko paikalla kun jotain ikävää sattuu. Vaikeaa minulle, mutta erityisen vaikeaa Antille olla kaukana poissa.
Tällä hetkellä kaikki hyvin, poika kattelee telkkaria ja söikin ihan hyvin.Kyllä on taas yksi syy lisää olla valtavan kiitollinen. Kiitollinen terveydestä, lapsista, puolisosta ja tavallisesta arkipäivästä. Ja ystävistä jotka muistivat meitä.

Kiitos lapset !

Isä ja äiti... :))))



Haluan omista tämän kirjoitukseni lapsilleni. Olen oikeasti heistä ylpeä, kuinka he ovat reippaasti suhtautuneet tähän elämänmuutokseen. Toki ikävä Suomeen on kova. Ikävä kavereita, omaa koulua, omaa kotia, omaa Paraista, jossa voi vapaana kulkea. Ja ikävä sukulaisia. Ei ole ollut helppoa opetella espanjan kieltä, omaksua erilaisia opetustapoja. Myös alkuvaikeudet järkyttivät mieltä. Mutta täytyy sanoa, että todella reippaita ovat lapset olleet. Syksy koulussa meni hieman penkin alle mutta hienosti he ovat paranteneet nyt alkuvuodesta. Helposti sitä ajatellaan että kyllähän lapset sopeutuu ja oppii helposti, mutta eihän se ihan niin mene. Ollaan siinä iässä että kaverit ovat tosi tärkeitä ja kun päivärutiinit menevät ihan uusiksi,kysyy se myös lapsilta sopeutumista. Onhan minullakin ikävä, kotia, kavereita, sukulaisia. Mutta jotenkin aikuisen on helpompi mieltää se tarkoitus, miksi täällä ollaan. Nauttia kauniista päivistä ja ihailla merta loputtomiin. Meille aikuisille ja lapsille kun tämänhetkiset nautinnolliset asiat ovat vähän eri tasolla :) Lukuunottamatta ruokaa, me kaikki nautimme erilaisista ruokaelämyksistä ! Eli kiitos lapset kaikesta, myös noista kuvista esiintulevista isän ja äidin hauskuttamishetkistä !

4. kansio. 4. kuva

Myrsky, sisällä ja ulkona

Otin vastaan Anniinan haasteen, 4. kuva 4. kansiosta. Tämä kuva sattui kohdalleni. Koska menetin kovalevyn rikkoutuessa neljän vuoden valokuvani, kuva on suht tuore.
Tämä valokuva tuo mieleen myrskyisiä fiiliksiä muutenkin kuin aiheeltaan. Otin tämän kuvan lokakuussa, juuri kun olimme muuttaneet väliaikaiseen asuntoomme, pakoon talosta, johon meille murtauduttiin. Mieli oli sekava, kroppa sekaisin joka tavalla, mielessä ja vatsassa myllersi, tuon meren kaltaisesti. Koti-ikävä oli piinaava, mitä hittoa me täällä teemme. Pelko jylläsi ja piti vallassaan joka hetki. En olisi ikinä voinut kuvitella tällaisia seuraamuksia ja näin hirveää oloa. Se,että meidät huumattiin, että lapsille olisi voinut tapahtua jotain. Pelkäsin kaikkea, koko ajan. Joka risahdus, ääni ja ihmisten katse tarkoitti "jotain". Pahinta oli että jäin melkein heti yksin kotiin lasten kanssa. Olin turvaton. Lauri oli myös samaan aikaan ollut kovassa kuumeessa 5 päivää. Käytin häntä lääkärissä pari kertaa, toisella kertaa kuumetta oli jo 40. Mutta mitään ei löytynyt, ei lääkekuuria.Jälleen takaisin kotiin toivomaan parasta. Yskä oli hirveä, Lauri istui ja yski, ei voinut olla makuullaan. Ei syönyt eikä juonut. Tuona aamuna kun otin tuon kuvan, hän oli kuumeeton. Jess, poika on paranemassa. Hän halusi rannalle katsomaan myrskyä. Epäilin, mutta suostuin. Matkaa oli silloiselta asunnolta 200 metriä. Lauri uupui täysin, kannoin hänet reppuskissa kotiin. Kuumetta oli 40. Siltä seisomalta lähdimme sairaalaan. Molemminpuolinen pitkälle edennyt keuhkokuume. "Tilanne on vakava, muttei kriittinen", sanoi lääkäri. Hoito aloitettiin heti. Oma romahtamiseni ei ollut kaukana, mutta pakko oli koittaa pysyä rauhallisena. Lauri oli onneton ja pelkäsi. Pelkäsin itsekin, enhän tiennyt mitään täkäläisistä sairaaloista. Suurin osa lääkäreistä ja hoitajista puhui vain espanjaa. Ihmetyttää, sillä sairaala on yksityinen ja sitä käyttää lähes kaikki turistit. kiitos vakuutuksien.
Viikon sairaalassaolon jälkeen Lauri parani ja pääsi kotiin. Olimme muuttamassa kolmatta kertaa kuukauden aikana. Tähän kotiin, jossa nyt olemme.
Tuli vähän raskas juttu. Kaikkihan eivät reagoi asioihin noin raskaasti, mutta minä olin täysin sekaisin ryöstön jälkeen. Ja niin oli lapsetkin. Olen aina ollut mielestäni reipas taistelija, mutta silloin minusta ei ollut mihinkään. En vaan yksinkertaisesti pystynyt. Itkin kaupassa, apteekissa, koulussa, kotona, joka paikassa. Ja se oli varmaan hyvä asia. Puhuin ja puhuin. Ja itkin. Nukuimme lasten kanssa yhdessä ja puhuimme ja puhuimme. Asiaa ei voinut lapsilta peittää, koska ovenkarmet oli palasina ja poliiseja juoksi kotonamme.
Mutta nyt, pahin pelko on väistynyt, on tosin kuitenkin läsnä. Lapset parani keuhkokuumeestaan, senhän sai sitten Mikko ja Ollikin. Tosin selvisivät kotihoidolla. Terveinä ollaan oltu ja nautittu tämän maan tarjoamista kauniista asioista. Tosin meillä on vielä kaikki retket tekemättä, joten keväällä reissaamme katsomaan kaunista Espanjaa tätä vähän tätä Paseota kauemmas. Nyt on hyvä, näin on hyvä.