Juhannus

Uskaltaisiko täältä lähteä maailmalle....


Pääsin pitkästä aikaan päivittään blogiani. Kesä on alkanut kiireisesti, juhannuksen vietosta menimme Nilsiään josta jatkoimme Helsinkiin. Eilen illalla ajoimme Paraisille ja torstaina alkaa Baltic Jazzit. Meillä on pari päivää aikaa laittaa Antin maalaukset kehyksiinn, sillä huomenna avataan Nauvon Martassa Antin taidenäyttely.

Juhannus sujui entiseen tapaansa, tosin sää oli kurjuutta kurjempi. Vetäisin loppuillasta jo lapaset käteen. Muuten oli kyllä tosi mukavaa, Kari, appeni, oli järjestänyt perinteiset olympialaiset. Ruoka oli taivaallista ja mieli lepäsi puusaunan lämmössä.

Matka jatkuu jazzaillen joten kodin kunnostus joutuu nyt hieman odottamaan. Balticin jälkeen vuorossa on Pori ja sen jälkeen kurvaamme Ouluun sukulaisia moikkaan. Tällaisia kuulumisia tällä erää, jatkan nyt maalausten skannausta.... ;)

Pieniä kivoja juttuja...

Pidän tosi paljon tästä Antin "Kirahvi" työstä. Se huokuu rauhaa...

Kaunis on tämäkin !
Keittiö on nyt sitten täysin valmis ja kovassa käytössä. Rakastan ruuanlaittoa !



Ruokailuhuoneen tuolit päällystetyttiin...

15 metriä pitsikappaa verannalla
Välillä on kiva keskittyä pieneen pipertämiseen, vaikkapa sommitelmiin ja hakea tietyille rakkaille esineille paikkaa. Kun laatikoiden tyhjennys ja loputon pölyn pyyhkiminen kyllästyttää on kiva kun saa jonkun nurkan valmiiksi ja tavaroita paikalleen. Laitan tässä muutaman kuvan liitteeksi. Liitteenä löytyy myös pari Antin maalausta. Vesivärimaalaus on rakas harrastus Antille. Meillä on tulossa Nauvoon kesällä näyttelykin :) Mieli on taas hyvä ja rauhallinen. Hain lasten kanssa pitsat ja kebabit ja syötiin mahat ähkyksi, Antti kun on reissussa kolmatta päivää. Illalla katotaan leffaa karkin ja jäden kera. Mukavaa !

Pieniä valon pilkahduksia...

Aina välillä niitä tulee, pieniä valon pilkahduksia. Aamu varhaisella, kun kesä tuoksuu nenässä ja aurinko pilkahtaa, tulee se hetkellinen hyvä olo. Saimme tosin eilen hyvin murheellisia uutisia, 43 vuotias sukulaisemme menehtyi. Uutinen tuli todella yllättäen. Olo on hyvin turtunut, tunteiden ja ajatusten käsittely on yhtä puuroa sisimmässä.

Terveys on kyllä todella ihana asia. Jotkut pitävät kliseenä sanontaa että saa olla onnellinen kun on terve. Mutta kun se koskettaa joko itseään tai lähimmäistä, niin hyvin äkkiä sitä ymmärtää terveyden merkityksen. Valitettavasti monesti vasta tätä kautta.

Olo on melko varauksellinen koko ajan. Ei uskalla ihan nauttia asioista. Mutta niitäkin hetkiä tulee kun huomaan kikattavani jollekin asialle. Hei, minä elän ! Kyllä kaikki järjestyy, eikö niin ! Jokin minussa ei vaan anna periksi luovuttaa. Minä uskon ja minä toivon. Ainakin koitan välillä. Ja välillä kikatan. Ja jos välillä nauttii ja kikattaa, enpä ole sen todennut murheita suurentavan. Kikattakaa tekin, arki on ihanaa ja kaunista kun sitä katsoo oikein silmin. "Silmät ovat sokea, täytyy katsoa sydämellä "

Hetki vain ja päivä kerrallansa

Niinpä. Päivä kerrallaan. Näin sitä sanotaan että elämää pitäisi elää. Koitanhan minä, olla murehtimatta, mutta ei se niin helppoa ole kun kyseessä on isot, elämään vaikuttavat asiat ja murheet. Perheemme on kärsinyt aika kasan takaiskuja tässä viimevuosina. Ja kun yhdestä niinsanotusti selviää, toinen jo kolkuttaa ovella. En pysty enää ymmärtämään näiden asioiden tarkoitusta. Taistelijan sarveni alkavat jo pikkuhiljaa kuihtua kokoon. Välillä tulee jo periksiantamisen fiilikset. Olo on kuin hiekanjyväsellä tuossa meressä. Kovin on vähäiset mahdollisuudet pistää hanttiin. Antaa siis aaltojen viedä ja kuljettaa ja sitten katsotaan mihin päädyttiin ja koitetaan jatkaa siitä taas alusta. Uutta aaltoa odotellessa....Siskoni Oulusta tuli kylään luokseni Helsinkiin. Juuri oikeaan aikaan, mieskin kun on reissussa. Olen saanut kikattaa muutaman kerran siskon kanssa, kiitos Kirsi kun olet täällä. Läsnäolosi on tärkeämpää kuin osaat aavistaakaan. En ole parasta mahdollista seuraa kenellekään, mutta sitä et tullut hakemaankaan. Tulit ja olet läsnä, se riittää. Ja antaa minulle valtavasti voimia. Voimia, jotka ovat hupenemassa....

Ei huvita

Nyt on semmonen olo ettei mikään huvita. Ei ainakaan huvita: purkaa muuttolaatikoita, laittaa espanjasta tulleita tavaroita paikalleen koska niille ei ole paikkaa, pestä pyykkiä, tehdä suursiivousta, ei siis vaan huvita tarttua mihinkään. Ja kun ei ole fiilistä ei kannata tehdäkään kun ei tule tehtyä kunnolla. Että miksikö ei huvita ? Sanokaapas se. Jotenkin vaan tuntuu siltä että kun on saanut huushollin siihen kuntoon että täällä voi jotenkuten asua niin on jämähtänyt sitten tähän tilaan. Kieltämättä mieli on jotenkin maassa vaikka uusi koti on ihana jne. Läheiseni kyllä tietävät huolieni syyt mutta en ala niitä nyt tässä vatvomaan. En oikeastaan kaipaa espanjaankaan, ystäviä on kyllä ikävä. Kun olen huomannut kuinka lapset nauttivat vapaudestaan tulla ja mennä se tekee minut jo onnelliseksi. Nuo laulun sanat joita kirjoittelin edellä on laulusta, jota ihana ystäväni Marja-Liisa minulle lauleskeli Espanjassa. Sanat ovat todella koskettavat ja saavat ajattelemaan elämää monelta kantilta. Olomme täällä ei ole itsestäänselvyys. Eikä varsinkaan toisen olemassaolo, se on hyvä muistaa. Mutta voi, nyt tuli vähä apeaa tekstiä mutta tarkoituksenani on kyllä tänne kirjoitellakin miltä tuntuu eikä miltä pitäisi tuntua. Olo on kyllä onnellinen muttei täysin huoleton, mutta ei kait niin ole kenelläkään. Ainakaan usein. Kaikesta huolimatta arki tuntuu hyvältä ja toivoa tasapainoisesta mielestäkin on näkyvissä. Koitan laittaa kuvia viikonloppuna kuinka täällä on edistytty...Ainakin tiedossa on kauniita ilmoja ja lämmintäkin liki 30. Aurinko paistaa siis, risukasaankin :)

Sanaton rakkaus

Ajelehdin ajatuksissain, annan muistojen tulla ja mennä. Vaikka sinä olet viereltäni pois, tuntuu kun läsnä ois. Ihosi lämpö, kosketus, sanaton rakkaus. Kuuntelin tunteiden ääniä, miten nautinkaan tästä, tästä hetkestä viipeyilevästä, vaikka sinä olet viereltä pois, kuuntelen tunteiden ääniä, enkä eilistä karkuun lennä....


Niin kaunista tekstiä, kesken kaiken tämän.....

Tuntuu siltä että...

...mitä enemmän järjestelee täällä tavaroita sitä enemmän sotkee. Paukut on aika lopussa ja intoa jäljellä hitunen.Tottakai uusi koti on ihana mutta kyllä se on vienyt voimia että koittaa saada kaikki järjestykseen. Kun purkaa laatikoita niin kaikki roina on siinä sitten edessä lattialla. Mutta niinhän se taitaa mennä monesti elämässäkin. Mitä enemmän yrittää järjestellä tai hyvittää tekemiään sotkuja ja loukkauksia sitä enemmän vaan aiheuttaa lisää mielipahaa. Joskus vaan pitäisi antaa olla ja antaa ajan parantaa mutta kun minä en vaan voi. Ja sitten taas harmittaa kun on sotkenut lisää asioita ja aiheuttanut entistä enemmän mielipahaa. Voi voi kun olisi malttia ja viisautta. Mutta sitä ei minulle ole kauheasti suotu. Vaikka koittaa tarkoittaa hyvää niin kääntää vaan tikaria rinnassa. Siltä ainakin tuntuu...Mutta, tällaista tämä elämä on. Vanhetessa viisastuu, tai ainakin vanhenee. Tämä lienee minun mottoni...Kaikesta huolimatta on ihana olla jälleen Paraisilla. Muksut juoksee ympäri kyliä ja nauttii vapaudesta. Ja äiti nauttii hiljaisuudesta. On ollut ihana saada halia rakkaita ystäviä ja höpötellä Reimarin myyjien kanssa :) Suloinen pikku Parainen !