Kännykkä pirahtaa, painan torkun päälle...väsyttää. Voi kun saisi nukkua vielä. Käpertyä peiton lämpöön, sulkea silmät ja toivottaa unis uudestaan tervetulleeksi.Viiden minuutin kuluttua kännykkä hälyttää jälleen...vielä viisi minuuttia....ja jälleen kännykkä pirahtaa. Nyt on pakko nousta. Viileä huone, palelee. Haparoin poikien huoneeseen ja toivottelen huomenet. 15 minuutin kuluttua pitää sitten nousta. harjaan hampaat ja nauran tukalleni, joka muistuttaa hurrikaania. Miksi aina on vaikea herätä, vaikka menis kuinka aikaisin nukkumaan.Näin on ollut minulla aina. Voisin luvata aamulla jollekin tähdet taivaalta jos hän herätttäisi lapset, laittaisi aamupalan ja veisi kouluun. Olen aamuisin oikea tuittu. On pakko saada istua hetki hiljaisuudessa ja herätä. Kiukuttelen ja rähjään kuin kolmevuotias jos olen yliväsynyt. Raahaan itseni olohuoneeseen. Ja sitten. Näen nämä maisemat. Aurinko on nousemassa, pilvet muodostavat uskomattomia näytöksiä taivaalle, taivas on appelsiinin keltainen kun aurinko se värjää kurkottaessaan horisontista. Meri aukeaa edessä ja mieli tasottuu. "Keitetäänkös pojat puuroa vai mikä maistuis" ?