Fudis hiekalla on aika rankkaa. Onneksi sain olla välillä maalissa.
Kuka ehtii ensin ?
Peilistä ! Kuka liikkui ?
Fudista pelattiin ihan tosissaan ;)
Ja sitten huuhdottiin hiekat välimereen...Hola !
Täällä taas, toipuneena koneen kaatumisesta. Miten se tuntuikin niin raskaalta, romahdin vallan hetkeksi. Mutta nyt, olen täynnä elämisen riemua, taistelua, onnea ! Tuliko tämä voima ystäviltä, korkeammalta vai mistä se tuli, mutta sitä on ! Olen myynyt konsertteja ja luonut ihania suhteita ja kontakteja ympäri Suomen. Ehkäpä nämä vastoinkäymiset tekevät minusta ihmisen joka uskaltaa olla toiselle ihmiselle vain ihminen. Ei ainoastaan soittajan puoliso vaan minä itse. Nautin toki seurauksista joita ahkera työ tuottaa. Mutta nautin myös tunteesta että vaikka vene keikkuu ei se välttämättä kaadu. Välillä voi toki siltä tuntua mutta tunnen olevani selviäjä, kunhan vahingot ovat aineellisia. Huomaan olevani ihminen jolla sisu kasvaa ja taistelunvimma kasvaa jos jotain murheita sattuu. Tietty pari päivää hypin tasajalkaa ja parun mutta sitten naks, ja taistelu alkaa. Niinhän tämä elämä menee, kaikilla meillä, elämässä sattuu tapahtuu ja sattuu, haavoittaen enemmän tai vähemmän, mutta jatkettava on. Pohjalla varmaan tähän murtumiseen kun kone kaatui on yhä murtautuminen kotiimme, se haava on syvällä ja sattuu yhä. Ei rahallisen menetyksen takia vaan kaiken muun. Mutta kiitollisena, olemme kaikki hengissä.
Nyt on ollut pari kaunista päivää, asteita on ollut 17 ja aurinko on sateiden jälkeen tuonut kaivattua valoa ja lämpöä. Ja kun aurinko paistaa, ilma on ihanan lämmin. Ponkaisin poikien kanssa siis kadun toiselle puolelle rannalle pelaileen fudista, muita pallopelejä, polttopalloa. Lopuksi pumpsahdettiin välimereen, kylmään sellaiseen. Kyllä oli pemppu ja reidet kipeenä kun kolme tuntia juostiin ja pelattiin. Hiekka antaa mukavaa vastusta.
Eli olo on siis onnellinen ja levollinen, olen täynnä voimaa ja iloa. Paisteltiin poikien kanssa kalaa päivälliseksi ja tunnelma on rauhaisa. Elämä on kaunis, on se . Kiitos siitä.
2 kommenttia:
No wau! Meillä ei nyt juosta rannalla - aamulla oli -25 astetta pakkasta. Allun pyörän lukko oli jäätynyt, eikä poikaparka päässyt pyöräilemään kouluun (3km...) vaan joutui tyytymään auton lämpimään kyytiin. Lapsi parka.
Oikeasti ajattelin, että on se kyllä reipas - säässä kuin säässä lähtee joka aamu reippaasti pyörällä kohti koulua - vähän tuntuu pahalta kovilla pakkasilla itsellä, kun matkaa tosiaankin on tuo reilu 3km, mutta eipä poika valita.
Laurihan oli saanut sitten oikein hiekkapesun ;)
Pekka on ollut viikon Washingtonissa ja tulee tänään kotiin. Synttäripäivänkunniaksi vien sen illalla teatteriin ihailemaan Keisarin valssia. Mahtaakohan jetlag yllättää - eli nukahtaako päivänsankari kesken esityksen.
MIELETTÖMÄN suuret onnittelut omalle kummipojalle, joka myös tänään viettää syntymäpäivää! SUURIkokoiset halit!
Halit myös teille muille, mutta pienemmät ;)
Ootko taas keskenään poikien kaa? Missä Antti luuraa?
t. siskonen
Moi, no on tuo pikku-allu kyllä reipas. Meillä kun kitistään kävelystäkin koululle, matkaa 2 km. Eikä ole lunta ja kylmä. Aika monene aamuna kyllä turvaudun autoon kun tulee aina kiire....(lue laiskotuttaa).
Amerikassahan se on meidänki isä. Tällä kertaa Floridassa.Palaa maanantain kotiin. Onne myös kovasti Pekalla, laitan kyllä sitten tekstarin vähän myöhemmin kun mies on heränny.Halihalit sinnekin. <3
Lähetä kommentti